23.8.07

Tiistai 21.8.2007

Tiistaiaamuna nukuin tosi sikeästi. Säikähdin ihan kun eee komensi minut ylös (kuten kuvasta näkyy).

Lähdimme heti herätyksen jälkeen käymään yliopistolla ja kaupassa, mutta niistä ei ole kuvia. Ennen kahta tulimme takaisin eee:n luo, koska piti pestä pyykkiä (taas).




Minä nostelin haisevia sukkia koneeseen ja eee vain otti kuvia. Olisi se voinut itsekin jotain tehdä! Minä sentään olen pyykännyt jo niin moneen kertaan tällä reissullani.


No sillä aikaa kun koneet pyörittivät pyykkiä, joimme eee:n kanssa kahvit suklaakaurakeksin kanssa. Eee myös lupasi, ettei minun tarvitse ripustaa niitä pyykkejä kuivumaan kuitenkaan. Hyvä niin.


Kun pyykit oli saatu pestyä, lähdimme käymään kirjastossa bussilla. Eee:lle oli kuulemma tullut jotain varauksia. Tässä kuvia bussimatkalta.



Ja kirjaston tasanteelta.


Eee sanoi, että kirjaston nimi on Metso, koska se muka näyttää metsolta. Ei siellä kyllä mitään sellaista näkynyt. Taisi puhua taas omiaan.

Kirjastossa olikin taas valokuvanäyttely. Jäimme katselemaan sitä hetkeksi. Tuosta ensimmäisestä kuvasta voitte klikkaamalla lukea ihan itse, mistä näyttelyssä on kyse.




Sitten eee hoitikin asiansa ja söimme Keskustorilla jätskiä. Tai eee söi.
Minä sen sijaan huljuttelin sorkkiani suihkulähteessä.



Jätskin jälkeen palasimme kotiin. Söimme ensin välipalaksi nektariinia ja sitten aloimme laittamaan ruokaa. Minä paistoin eee:lle mehevän pihvin ja illalla olimmekin sitten niin ähkyssä ettemme jaksaneet enää touhutakaan mitään.





2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Persikasta on tullut oikein tomera täti, osaa pyykätä ja kokata ja vaikka mitä! :)

Anonyymi kirjoitti...

21.8. viimeksi merkintöjä. Missä Persikka on? Mitä sille kuuluu? Joko on kotona vai miksi on niin hiljaista?