Ensin käveltiin ja käveltiin, kiivettiin mäkiä ylös ja vähän alas ja sitten jostain alkoi kuulua pauketta. Ihan alkoi pelottaa. PUM! PUM! ja taas PUM! PUM! En uskaltanut ees kurkistaa laukusta. Vähänks mua pelotti. Huihhh! He juttelivat joistain pyssyistä ja ampumisesta kahden miehen kanssa ja oltiin kuulema ampumaradalla. He katselivat ratoja ja minäkin pääsin ampumapaikalle. Siinä oli ihan hämärää, vaikka siellä 50 metrin päässä oli ihan valoisaa. Miten sinne niin kauas voi osua semmoiseen pikkuiseen tauluun? Tuossa 47:ssä ei ollut taulu paikoillaan, mutta palkin päällä ylhäällä oli tipun pesä. Vähänks sillä tipulla on hyvät hermot tai huono kuulo, jollei se niistä pumpumeista välitä tai kuule. Hämärä juttu. Onneksi siellä ei kukaan ampunut. Ne miehet olivat toisessa reunassa kenttää lyhyellä radalla. Ja minäkin kiipesin tuolin päälle, kun en muuten olisi sieltä lattianrajasta mitään nähnyt.
Sitten mentiin jonnekin ostosparatiisiin. Siellä oli hurjasti kauppoja ja iiiiisoja parkkikenttiä ja paaaaaaljon autoja. Sieltä käveltiin taas jonnekin, mutta oli niin kuuma ilma, että pysyin varjossa angeliinan laukussa. Välillä pysähdyttiin istuskelemaan ison puun alle penkille varjoon. Sitä vain ihmettelin, että missä se varjo oli. En minä nähnyt kuin ison puun.
Käytiin ostamassa mehujäätä ja minäkin sain haukata siitä. Siinä oli päärynää ja mansikkaa. Nam!
Kuljimme jonkun pellontapaisen poikki mutkittelevaa polkua pitkin ja siellä näimme perhosen. En ehtinyt sen kanssa samaan kuvaan, kun sillä oli kiire jonnekin.
Jostain salaisesta puutarhasta angeliina haki matkan varrella kukan. Kun hänen käsityöblogissa joku halusi tietää, mikä sen kukan nimi on, eikä hän tiennyt. Joten hän poimi mallin ja minä sain hakea kasvikirjasta, mikä se on. Ei siellä kyllä mitään kasveja ollut, kuvia vain... Ja se oli... mikäs se olikaan? Juu, ruusuruoho. Se se oli. Kai....
Nyt grillaamme parvekkeella ja puoli kuudelta kuulema lähdemme taas jonnekin. Kirjoitan siitä sitten myöhemmin. Jännitystä on luvassa pikkupossulle.
Terkkuja kotiin ja kaikille muillekin!
2 kommenttia:
Kiva kuulla heti kuulumisia uudesta vierailupaikasta :) Ihan pakko sanoa että Persikan tämän hetkisellä emännällä on toooosi nätit kynnet! Yhdessä kuvassa näkyi :D
Lähetä kommentti